Koiran motivointi ja palkitseminen

Koiran motivoiminen ja oikeiden motivaattoreiden löytäminen on tärkeä osa tehokasta treenaamista ja pääsyä hyviin suorituksiin. Koirat ovat harvoin "oppimattomia" tai mahdottomia tapauksia vaan oikeaa motivaattoria ei välttämättä ole vielä löytynyt. Pelkästään oikean palkkion löytäminen ei aina riitä vaan suoritukseen ja harjoituksiin vaikuttavat muutkin asiat kuten häiriötekijät ja koiran vireystila. Jokaisen täytyy tutkia eri palkitsemisvaihtoehtoja löytää omalle koiralleen kuhunkin tilanteeseen paras vaihtoehto. Käyn tässä kirjoituksessa läpi lyhyesti mitä palkkioita käytän Iineksen kanssa.

Iines on luonteeltaan miellyttämishaluinen ja pääsääntöisesti motivoitunut mikä tekee harjoittelun ja palkitsemisen helpommaksi. Eniten palkitsemisessa käytän ruokaa ja oman huomioni jakamista. Iines on yleensä kovin innokas tekemään ja varsinkin uutta opetellessa neitiä ei tarvitse innostaa enempää, joten makupalat toimivat hyvänä palkintona, sillä niillä on myös rauhoittava vaikutus.

Ruokapalkinnot
Ruokapalkinnot ovat yleensä käteviä, sillä pienen palasen ruokaa sujauttaa koiralle nopeasti naksauttamisen jälkeen. Koiran tosin täytyy olla joko ahne tai hieman nälissään, joten ennen treenejä koiralle ei kannata syöttää kunnon ateriaa, mikäli aikoo palkita koiraa ruualla. Ruokapalkinnot tulisi myös ottaa huomioon sen päivän ruoka-annoksen kokoa suunniteltaessa varsinkin jos koiralla on taipumusta lihota.
Kotioloissa saatan käyttää palkintona ihan normaaleja ruokanappuloita ja välissä palkita jollakin paremmalla. Häiriötekijät ovat niin pienet, että koira pysyy motivoituneena myös näillä nameilla ja joutuu tekemään myös hieman töitä ruokansa eteen. Treeneissä käytän pääsääntöisenä palkkauksena juustosta leikattuja palasia. Hallilla häiriötekijöitä on huomattavasti enemmän, joten tarjolla pitää olla jotakin todella herkullista. En itse syötä koiralle nakkeja tai lihapullia, sillä ne sisältävät usein liikaa suolaa ja mausteita, joita en halua koirani mahaan päätyvän. Ruokapalkintona olen myös joskus kokeillut Royal Caninin Energy nappuloita. Ruoka on suunniteltu urheileville koirille ja sisältää enemmän energiaa. Ilmeisesti kuitenkin juusto maistuu silti paremmalle.

Miellyttämishalun hyväksikäyttö
Tätä motivointikeinoa käytän pitkälti tukemaan muita palkitsemiskeinoja ja kesken radan. Olemme valmentajan kanssa huomanneet, että Iines juoksee nopeammin silloin kun ohjaan koiraa läheltä ja pienellä kannustuksella vauhti lisääntyy. Niinpä siis tietyillä esteillä kuten putkella tai puomilla kannustan koiraa iloisella äänellä myös suorittamisen aikana. Kepeillä, jotka taas eivät ole meillä vielä varma este yleenä hillitsen äänen käyttöä, jotta koira ei innostu liikaa. Pyrin myös ohjaamaan Iinestä läheltä, sillä silloin vauhti pysyy tasaisena. Tämä vaatii tietysti hieman enemmän juoksemista ja hyvää kuntoa (pitäisi varmaan alkaa vähän treenaamaan kestävyyttä ettei olisi ihan loppu ensimmäisen suorituksen jälkeen).

Leikki/lelut
Iineksen kanssa en käytä leluja ja leikkimistä palkitsemiskeinona oikeastaan ollenkaan. Tämä johtuu siitä, että muutaman kokeilukerran jälkeen huomattiin, että lelun näkeminen vie Iineksen keskittymisen täysin pois itse asiasta eli pyydetyn asian tekemisestä. Lelun näkemisen jälkeen katse ei siitä irtoa hetkeksikään eikä koira irtoa esteille kauas lelusta. Käytänkin lelua riehuttamiseen ennen radalle menoa, jolloin saadaan aikaan nopeampi suoritus. Mikäli lelua haluaa käyttää olisi lelun hyvä olla mukana vain treeneissä ja ei muuten saatavilla jolloin sen arvo ja haluttavuus  koiran silmissä nousee.

Eri palkitsemisvaihtoehtoja yhdistelemällä ja palkintoja välillä vaihtelemalla saadaan koiraa motivoitua harjoitusten tekemiseen. Oikeiden palkintojen löytämiseen kannattaa käyttää hieman aikaa ja kokeilla mikä soveltuu teille parhaiten.

Vuoden 2012 vikat agitreenit

Tässä muutama video meidän vuoden 2012 viimeisistä treeneistä. Edistytty ollaan ja niin ohjaaja kuin koirakin on oppinut paljon uusia tekniikoita ja harjoittelu jatkuu taas tämän vuoden puolella. Videointi on hirveän hyvät tapa oppia itsestään ja omasta ohjaamisestaan, kun pääsee näkemään mitä todella tekee. Ensi vuoden tavoitteena itselleni on oppia hallitsemaan paremmin käsiä juostessani, sillä kuten videoilla näkyy vasen käsi vispaa juostessa epämääräisesti sivulla.

Weekend

Viikonlopun kuulumisia.

Agilityä ATD:ssä

Syksyllä aloin aktiivisesti hakea meille Iineksen kanssa urheiluseuraa, jossa voisimme alkaa treemaan agilitya kerran viikossa. Kriteereinä oli, että harjoittelupaikan pitää löytyä hyvien kulkuyhteyksien päästä, sillä kun ei autoa ole on mentävä bussilla. Otin yhteyttä kolmeen koiraurheiluseuraan, josta ATD:stä saimme lopulta kutsun tulla karsintaan.

Karsintoja varten harjoittelin ihan perusjuttuja kuten paikallaoloa ja katsekontaktia. Karsinnoissa kuitenkin meille oli tehty pieni rata, joka jokaisen piti tehdä. Jonkinlaisia taitoja perusesteistä meillä onneksi oli muutamien kurssien pohjalta ja rata meni mukavasti. Iines kuitenkin innostui hieman liikaa siitä, että olimme pitkästä aikaa hallilla ja radan jälkeen tyttö pinkoi ympäri hallia eikä ottanut pyyntöjä tulla luokse kuuleviin korviinsa. Onneksi muutaman ”kunniakierroksen” jälkeen Iines kuitenkin rauhoittui ja tuli suorittamaan seuraavan tehtävänsä mallikkaasti. Tämän suorituksen jälkeen epäilin hieman mahdollisuuttamme päästä ryhmään mukaan, mutta yllätyin iloisesti sähköpostista, jossa kerrottiin meidän saaneen harjoittelupaikan ryhmässä.

Olemme nyt syksyn treenanneet alkeisryhmässä ja edistys on ollut huimaa. Meille on sattunut myös aivan ihana ohjaaja, joka on innostunut, osaava ja kannustava. Nyt on meneillään pieni tauko ja treenit jatkuvat taas ensi vuoden puolella. Agilitykuulumisia tulee varmasti olemaan tässä blogissa tarjolla myös jatkossa.

Espoon eläinlääkäritalo – paikka, johon en enää jalallani astu

Olemme Iineksen kanssa käyneet useammalla eläinlääkäriklinikalla ihan rokotuksia ottamassa tai muuten asioineet. Yleensä hoito on ollut aina hyvää ja palvelu ystävällistä. Joitakin viikkoja sitten maanantai aamuna klo 6.30 aikaan kun herätyskello soi ja lähdimme aamulenkille huomasin, että Iines ei avannut toista silmäänsä kunnolla. Tyttö siristeli silmäänsä ja näytti surkealta. Aloin varovaisesti tutkimaan oliko silmässä vierasesinettä mutta en löytänyt sieltä mitään. Pieni paniikki alkoi hiipiä selkäpiihin, koska epäilin, että silmä on saattanut saada jostain osumaa ja voi olla vahingoittunut. Mietin pitäisikö meidän lähteä Viikkiin tarkastukseen, mutta mieleeni juolahti katsoa löytyisikö netistä jotakin lähempänä olevaa päivystävää eläinlääkäriä. Google laulamaan ja ensimmäinen hakutulos oli Espoon eläinlääkäriasema, jonka sivuilla bannerissa mainostettiin päivystyksen alkavan klo 7.30. Ei muuta kuin taksilla kohti kyseistä paikkaa. Taksimatkalla yritin soittaa, mutta tietenkään paikalla ei vielä 7 jälkeen ollut ketään puhelimeen vastaamassa.

Pääsimme mukavasti perille muutamaa minuuttia etuajassa. Noin 7.35 joku tuli paikalle ja avaamaan oven. Kerroin tilanteestani ja että olimme tulleet päivystävälle eläinlääkärille. Vastaanotossa työskentelevä ihminen totesi, että ”ei meillä oikeastaan ole mitään päivystystä tällee viikolla että otetaan potilaita jos on vapaita aikoja jäänyt. Ei meil oo täällä nyt edes eläinlääkäriä paikalla". Siinä vaiheessa kieltämättä hieman kiukutti, ettei ollut tultu lähdettyä Viikkiin saman tien. Totesin ettei nettisivuilla voi mainostaa päivystystä jos heillä ei edes ole eläinlääkäriä paikalla klo 7.30. Vastaanotossa työskentelevä henkilö ei ottanut tähän kantaa, mutta tarjosi meille sen sijaan klo 13.30 olevaa aikaa. Tässä vaiheessa klo alkoi lähennellä jo 8 ja eläinlääkäri ilmestyi paikalle. Meille sattui hyvä tuuri ja ensimmäinen potilas ei tullutkaan paikalle, joten pääsimme sittenkin näkemään eläinlääkärin klo 8 eikä tarvinnut matkustaa Viikkiin enää. Eläinlääkäri oli tylyin tapaamistani ja ilmoitti muutamaan kertaan miten hänellä menee kohta hermot koiran kanssa, joka ei halunnut pysyä paikallaan tutkimuksen ajan. Rimpuilun ja huutamisen jälkeen eläinlääkäri lopulta ilmoitti, että hänellä meni nyt hermot ja tutkimus loppui tähän. Meille määrättiin lääkkeet silmätulehdukseen (silmässä ei näkynyt kuulemma vaurioita) ja käskettiin tulemaan takaisin, mikäli silmä ei parannu muutamassa päivässä.

Silmä onneksi lähti paranemaan lääkkeiden avulla jo heti samana päivänä. Jotain kuitenkin tästäkin kokemuksesta opin. Seuraavalla kerralla kun tarvitsen päivystystä menemme suoraan Viikkiin. Muuten asioimme aivan mahtavan ihanalla eläinlääkäriklinikalla Käpälämäessä, josta olen aina saanut mukavaa ja osaavaa palvelua.

Seuraava lainaus on otettu suoraan Espoon eläinlääkäritalon nettisivuilta: ”Mikäli äkillinen sairaus tai tapaturma yllättää, ilman ajanvarausta toimiva päivystyspoliklinikkamme on avoinna joka päivä aukioloaikojemme puitteissa… Päivystyspoliklinikka on avoinna arkisin maanantaista perjantaihin klo 7:30-21:00.”

Kyseinen tekstihän ei kuitenkaan selvästikään pitänyt paikkaansa. Olen huomauttanut paikkaan, etteivät he voi mainostaa päivystystä, mikäli heillä ei ole kyseisenä aikana edes eläinlääkäriä paikalla tai he eivät todellisuudessa ota päivystyspotilaita. Heillä ei ollut kuitenkaan mitään kiinnostusta kommentoida palautetta tai tehdä asialle mitään. Jokainen eläinlääkäriasema varmasti ottaa hätätapauspotilaita ensiapuun eikä tässä ole kyseessä päivystys. Harkitsin tämän postauksen kirjoittamista pitkään, mutta koska eläinlääkäritalolla ei ole kiinnostusta ottaa asiaan kantaa tai muuttaa informaatiotaan päätin tuoda asian esille. Toivottavasti näin joku muu säästyy turhaan menemästä hakemaan päivystysapua kyseisestä paikasta.

Iines uimassa

Iines uimassa

Huomasin viime viikolla Helsingin cavalierien facebook –sivulla ilmoituksen, että he olivat varanneet porukalla uimaopetusvuoron Helsingin Koirauimalaan. Paikkoja oli vielä vapaana, joten päätin, että lähdemme Iineksen kanssa tapaamaan muita cavoja ja kokeilemaan josko tyttö suostuisi menemään veteen.

Tilat uimalassa olivat siistit ja viihtyisät ja palvelu ystävällistä. Ensimmäinen kerta uimassa oli mielestäni hyvä tehdä porukassa, sillä en usko että Iines olisi jaksanut koko tuntia uidakaan. Useita kertoja Iines kuitenkin altaan ympäri pyrähti vaikkei nyt näyttänyt heti uimisesta innostuvankaan. Uimaopettaja oli meille oikea ratkaisu, sillä itsekseen Iines ei olisi altaaseen mennyt.