Kaiken ajatustyön jälkeen alkoi pentuilmoitusten ja kasvattajien sivujen selailu. Pennunhankinta ei osoittautunut kovin helpoksi hommaksi mikä on myös hyvä asia. Selasin sukutauluja, terveystuloksia ja eri kasvattajien sivuilta löytyvää materiaalia. Lopulta päädyin ottamaan yhteyttä Sonjaan, sillä olin saanut sivujen perusteella luotettavan kuvan ja halusin kysellä alustavasti tulevasta pentueesta. Olin heti ensimmäisen puhelun jälkeen tyytyväinen valintaani soittaa juuri kyseiselle ihmiselle. Olen aina saanut luotettavaa apua ja vastauksia kysymyksiin kun olen niitä tarvinnut.
Tämän jälkeen alkoikin kova jännitys, sillä piti odottaa että pennut syntyisivät ja niitä pääsisi katsomaan ja silloin syntyisi päätös siitä saanko pennun. Yllättävän nopeasti kuitenkin meni aika ja pentuja pääsi katsomaan. Päädyin pentuvalinnassani Iinekseen ja Iines selkeästi myös minuun, sillä niin kova oli pienen palleron syliinkiipeämisyritys. Olin pyörtyä jännityksestä ennen kuin varmistui, että pentu tosiaan olisi minun jos niin haluaisin.
Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi odottamista helpotti pentutavaroiden ostelu. Kotona odotti jo oma peti, pentuhihna, mantteli ja leluja pienen palleron varttumista luovusikäiseksi. Lopulta myös koitti se päivä, jolloin sain hakea Iineksen kotiin. Paperit allekirjoitettiin, tavarat pakattiin autoon ja koiranpentu syliin. Alkumatkan Iines oli hädissään, mutta Tampereen tienoilla pentu jo nukahti tyytyväisenä syliini.
Ensimmäisenä iltana kotona olo oli epätodellinen – minulla on nyt ikioma koiranpentu. Osasin lähinnä istua lattialla Iineksen seurana enkä malttanut irrottaa katsettani pennusta kuin vessassa käynnin ajaksi. Aloimme heti ensimmäisestä illasta lähtien noudattaa muutamia kodin sääntöjä kuten sitä, että jokaisella on oma peti jossa yöt nukutaan. Noudatin pennun kanssa myös suurinta osaa Tuire Kaimion Pennun kasvatus kirjan ohjeista ja Iineksen kotiuduttua treenasimme muun muassa hihnassa kävelyä päivittäin.
Ensimmäiseen vuoteen kuului myös hetkiä, jolloin tuntui etten tiedä koiran kasvattamisesta yhtään mitään. Enemmän vuoteen mahtui kuitenkin hyviä hetkiä yhdessä ja hauskaa tekemistä yhdessä. Mieleen on jäänyt muutamia hysteerisiä kohtauksia, koska tarkkailin Iinestä aluksi hyvin tarkasti. Eräänä päivänä kesken aamupuuhien katsoin Iineksen silmää ja se näytti jotenkin oudolta. Silmän pinnalla oli jotakin mitä siellä ei kuuluisi olla. Mietin kuumeisesti mitä teen asialle sillä kyseinen asia oli keskellä silmää enkä voinut lähteä sitä millään tökkimään. Olin varma, että pieni koiranpentuni on sokeutumisen partaalla ja itku kurkussa lähdin etsimään taskulamppua, jotta saisin katsottua tilannetta paremmassa valossa ennen eläinlääkärille lähtöä. Takaisin tultuani silmä näytti kuitenkin täysin normaalilta ja silmän alla oli hieman rähmää. Kyseinen ”roska” olikin ollut rähmää ja tullut itsestään pois Iineksen räpäyttäessä silmää.
Nyt pikku pennustani on tullut jo iso tyttö. Pentuajat olivat ihanaa ja ikimuistoista aikaa, mutta niin on myös aika jota nyt yhdessä elämme.
Hyvää joulua toivottaen!
