Ensimmäinen oma koira

Satuin eräs päivä selailemaan omalta koneeltani Iineksen pentukuvia ja muistelemaan meidän yhteisiä alkuaikojamme. Olen halunnut koiran niin kauan kun vain muistan. Olen viettänyt pienen elämäni lukien koirakirjoja ja touhuten muiden omistamien koirien kanssa. Aloinkin muutama vuosi sitten miettimään elämäntilannettani ja mahdollisuutta vihdoin ottaa oma koira. Jahkasin erilaisten mietteiden kanssa edes takaisin. Mietin ajankäyttöäni, rahanmenoa ja yritin keksiä kaikki negatiiviset asiat joita voisin koiran kanssa kohdata ja pystyisinkö selviämään niistä kunnialla. Kuukausien jälkeen kuitenkin päädyin siihen ettei kaikkeen voi valmistautua ja en keksi mitään niin huonoa puolta etten koiraa haluaisi. Listasin kriteerit joita koiralta toivon ja päädyin cavalieriin.



Kaiken ajatustyön jälkeen alkoi pentuilmoitusten ja kasvattajien sivujen selailu. Pennunhankinta ei osoittautunut kovin helpoksi hommaksi mikä on myös hyvä asia. Selasin sukutauluja, terveystuloksia ja eri kasvattajien sivuilta löytyvää materiaalia. Lopulta päädyin ottamaan yhteyttä Sonjaan, sillä olin saanut sivujen perusteella luotettavan kuvan ja halusin kysellä alustavasti tulevasta pentueesta. Olin heti ensimmäisen puhelun jälkeen tyytyväinen valintaani soittaa juuri kyseiselle ihmiselle. Olen aina saanut luotettavaa apua ja vastauksia kysymyksiin kun olen niitä tarvinnut.



Tämän jälkeen alkoikin kova jännitys, sillä piti odottaa että pennut syntyisivät ja niitä pääsisi katsomaan ja silloin syntyisi päätös siitä saanko pennun. Yllättävän nopeasti kuitenkin meni aika ja pentuja pääsi katsomaan. Päädyin pentuvalinnassani Iinekseen ja Iines selkeästi myös minuun, sillä niin kova oli pienen palleron syliinkiipeämisyritys. Olin pyörtyä jännityksestä ennen kuin varmistui, että pentu tosiaan olisi minun jos niin haluaisin.



Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi odottamista helpotti pentutavaroiden ostelu. Kotona odotti jo oma peti, pentuhihna, mantteli ja leluja pienen palleron varttumista luovusikäiseksi. Lopulta myös koitti se päivä, jolloin sain hakea Iineksen kotiin. Paperit allekirjoitettiin, tavarat pakattiin autoon ja koiranpentu syliin. Alkumatkan Iines oli hädissään, mutta Tampereen tienoilla pentu jo nukahti tyytyväisenä syliini.



Ensimmäisenä iltana kotona olo oli epätodellinen – minulla on nyt ikioma koiranpentu. Osasin lähinnä istua lattialla Iineksen seurana enkä malttanut irrottaa katsettani pennusta kuin vessassa käynnin ajaksi. Aloimme heti ensimmäisestä illasta lähtien noudattaa muutamia kodin sääntöjä kuten sitä, että jokaisella on oma peti jossa yöt nukutaan. Noudatin pennun kanssa myös suurinta osaa Tuire Kaimion Pennun kasvatus kirjan ohjeista ja Iineksen kotiuduttua treenasimme muun muassa hihnassa kävelyä päivittäin.



Ensimmäiseen vuoteen kuului myös hetkiä, jolloin tuntui etten tiedä koiran kasvattamisesta yhtään mitään. Enemmän vuoteen mahtui kuitenkin hyviä hetkiä yhdessä ja hauskaa tekemistä yhdessä. Mieleen on jäänyt muutamia hysteerisiä kohtauksia, koska tarkkailin Iinestä aluksi hyvin tarkasti. Eräänä päivänä kesken aamupuuhien katsoin Iineksen silmää ja se näytti jotenkin oudolta. Silmän pinnalla oli jotakin mitä siellä ei kuuluisi olla. Mietin kuumeisesti mitä teen asialle sillä kyseinen asia oli keskellä silmää enkä voinut lähteä sitä millään tökkimään. Olin varma, että pieni koiranpentuni on sokeutumisen partaalla ja itku kurkussa lähdin etsimään taskulamppua, jotta saisin katsottua tilannetta paremmassa valossa ennen eläinlääkärille lähtöä. Takaisin tultuani silmä näytti kuitenkin täysin normaalilta ja silmän alla oli hieman rähmää. Kyseinen ”roska” olikin ollut rähmää ja tullut itsestään pois Iineksen räpäyttäessä silmää.

Nyt pikku pennustani on tullut jo iso tyttö. Pentuajat olivat ihanaa ja ikimuistoista aikaa, mutta niin on myös aika jota nyt yhdessä elämme.

Hyvää joulua toivottaen!

Naksuttelua

Talvimantteleiden seassa ostin treenausta tehostamaan myös naksuttimen. Koin naksuttimen hankkimisen tarpeelliseksi, sillä pelkillä makupaloilla tuli palkittua helposti väärään aikaan. Esimerkiksi istumisen kanssa nami ehti perille usein vasta kun koiran takapuoli jo vähä nousi maasta, jolloin istumisen sijaan koira oikeastaan oppikin ”istu” -käskyllä nousemaan istumasta ylös eikä istumaan. Naksuttimen avulla makupalalla ei ole niin kiire sillä käytös on merkattu jo naksuttimella ja makupala voi tulla silloin hieman myöhässä.

Aloitimme naksuttimen käytön Iineksen kanssa ehdollistumisharjoituksilla. Ensiksi Iines oli hieman varuillaan äänen suhteen, mutta sujautin naksuttimen taskuun ja naksutin siellä jolloin ääni ei ollut niin kova. Päivän harjoittelun jälkeen ei naksuttimen ääni enää ollut Iineksestä mitenkään ihmeellinen vaikken sitä enää taskussa pitänytkään. Naksuttimeen ehdollistamisen aloitin ottamalla paljon nameja valmiiksi ja annoin koiralle namin naksauttaen samalla. Ensimmäisen päivän toistelin näitä lyhyitä sarjoja pidentäen pikkuhiljaa väliä naksautuksen ja namin välissä, kuitenkin niin ettei väli kasva liian pitkäksi. Toistoja tein yhdessä sarjassa noin 15. Ensimmäisen viikon ajan naksutin kulki mukana kotona ja lenkeillä ja ehdollistamista harjoiteltiin eri ympäristöissä.

Ulkoilua, ulkoilua!

Tässä muutamien päivien aikana ollaan tehoulkoiltu Iineksen kanssa. Tämä lähinnä siksi, että viikonloppu tuli vietettyä maaseudun rauhassa. Käväistiin moikkaamassa lauantaina myös muutamaa hevosta turvallisen välimatkan päästä kun vierailimme ystäväni luona. Hevoset olivat Iineksen mielestä mielenkiintoisia otuksia ja varovaisesti hiipimällä mentiin katsomaan heppoja lähempää. Siinä vaiheessa kun hevonen lähti kävelemään kohti aitauksen reunaa ja meitä päätti meidän koiraneiti viisaammaksi kipitää äkkiä mahdollisimman kauaksi tuosta oudosta olennosta.

Tarkoitus oli käydä myös kunnon metsälenkillä koirien kanssa, mutta Iines hieman vierasti melko isokokoista ja innokasta Sipeä, joten lenkki jäikin sitten suunniteltua lyhyemmäksi. Suurin osa lenkistä sujui mukavasti kun molemmat koirat olivat keskittyneitä omiin puuhiinsa, mutta heti kun Sipe lähestyi jähmettyi Iines paikoilleen ja katseli erittäin epäileväisesti toisen liikkeitä. Petu vanhuksen kanssa Iines tuli kuitenkin erittäin hyvin toimeen. Ilmeisesti vanhemman koiran rauhallisuus oli mukavaa ja iso koko ei silloin sitten pelottanut. Tyytyväisenä yllätin molemmat maistelemasta hevosen lantaa.

Lyhyeksi jäänyt lenkki korvattiin sitten seuraavana päivänä vapaana juoksentulla ja metsässä kävelyllä. Mikään ei ole mukavampaa kuin katsella kun koira saa juosta sydämensä kyllyydestä ja niin Iines yleensä tekeekin vapaana ollessaan. Tyttö tulee melko hyvin käskystä luokse, mutta olen silti aika varovainen vapaaksi päästämisen kanssa. Pikku hiekkateilläkin saattaa nimittäin välillä tulla vastaan autoja, hevosia tai ihmisiä vaikka maalla ollaankin.

Sunnuntain vietimme Lahdessa ja kävimme tutustumassa hyppyrimäkiin ja niiden takaisiin lenkkeilymaastoihin. Muita kävelijöitä ei ollut paljon, joten teimme muutamia luokse tulo harjoituksia. Tarkoituksena oli vahvistaa luoksetuloa joten toisen pitäessä Iinestä paikoillaan juoksin jonkun matkan päähän ja huusin koiran luokse "tänne" käskyllä, jolloin toinen päästää koiran menemään. Sitten tietenkin koira palkitaan namilla. Erityisesti tämä harjoitus tuntuu tehostavan vauhtia millä koira tulee luokse. Ainakin Iines ampaisee tällöin perään kuin tykinsuusta ammuttuna ja välillä jarrutus ei oikein pelaa ja koira juoksee ohi korvat lepattaen ja kääntyy pikaisesti takaisin luokse.

Viralliset terveystarkastukset

Kävimme eilen Iineksen kanssa tekemässä viralliset terveystarkastukset silmistä, polvista ja sydämestä Apexilla Malmilla. Olin tyytyväinen palveluun ja varsinkin eläinlääkäri joka koiraa tutki oli todella mukava ja selitti selkeästi mitä teki ja käsitteli koiraa nätisti. Aluksi odoteltiin noin puoli tuntia silmätippojen vaikuttamista ja sillä välin täyteltiin papereita valmiiksi.

Olen aikaisemmin kuunteluttanut sydämen aina eläinlääkärillä käydessä. Viimeksi rokotuksen yhteydessä ja silloinkaan ei mitään ollut. Tilanne ei onneksi ollut muuttunut ja tälläkään kertaa ei sivuääniä löytynyt. Nyt vaan saadaan tulos virallisesti ylös jalostustietojärjestelmään. Polvet olivat 0 eli ei niissäkään mitään häikkää.

Silmien tarkastus ei ollut Iineksestä kovin mukavaa ja toinen yritti paeta pöydältä ja tunkea päätään kainalooni. Silmät saatiin silti tarkastettua rauhallisessa tunnelmassa ja ilman sen suurempaa paniikkia. Silmätarkastuksessa Iinekseltä löytyi vasemmasta silmästä pieni arpi, joka on kuulemma voinut esimerkiksi johtua siitä, että jotain osunut silmään. Tämä ei kuitenkaan vaikuta näköön eikä vaadi mitään toimenpiteitä eikä asialla ole merkitystä koiralle. Eläinlääkäri myös huomautti että Iineksellä on lievä sidekalvontulehdus. Tämä on kuulemma täysin normaalia tämän ikäisille koirille ja liittyy ikään. Saimme kuitenkin mukaan kotiin fys. suolaliuosta jolla silmiä pitäisi puhdistaa tarvittaessa esimerkiksi pölyisinä tai tuulisinä päivinä.

Meillä asustelee kotona siis ainakin näiltä osin terve tyttö!

Ulkoiluhaalari tosikäytössä

Peten koiratarvikkeesta tilatut tuotteet tulivat todella nopeasti lähimpään postiin ja ulkoiluhaalari pääsi heti käyttöön. Talvimantteli jäi odottelemaan kylmempiä säitä kaappiin ja naksutin purettiin myös heti paketistaan.



Kerrankin sadeulkoilu innosti kun ajattelin pääseväni kokeilemaan pukua heti käytössä. Haalarin pukeminen ei ollut tosin aivan niin yksinkertaista. Kun sai yhden jalan haalarin lahkeesta sisään oli joku muusta kolmesta jalasta sujahtanut jo lahkeesta ulos. Noin 10 minuutin päättäväisen pukemisen jälkeen haalari päätyi kuitenkin koiran päälle. Valitettavasti Iines ei ollut aivan samaa mieltä haalarin loistavuudesta omistajan kanssa. Tyttö seisoi ensin hetken paikallaan häntä jalkojen välissä ja sen jälkeen liikkui muutaman askeleen jalat harallaan ja jäykästi ja istahti sitten. Iines oli myös nähtävästi päättänyt että peppu ei tästä nouse ennen kuin haalari on pois päältä. Ovelasti kuitenkin namipussin rapistelu sai koiraan liikettä ja päästiin ulos asti. Iines oli myös sitä mieltä että kyseinen puku päällä ei voi pissiä, joten vietimme mukavaa aikaa kaatosateessa koiran istuessa paikallaan ja kieltäytyen liikkumasta puun alta sateensuojasta tai ainakaan tekemästä tarpeitaan. Lopulta Iines sai luovutusvoiton ja haalari napsaistiin pois päältä. 5 sekuntia tämän jälkeen neiti suvaitsi tehdä tarpeensa ja päästiin siirtymään sisätiloihin.



Seuraavana päivänä päätin kääntää eilisen häviön voitoksi ja ulos lähdettiin haalari päällä (noin 15 minuutin pukeutumisrumban jälkeen) hieman paremmalla säällä ajatuksena ettei sisälle tulla ennen kuin tarpeet on tehty haalari päällä. Yllättäen haalari ei tänään ollutkaan niin kauhea asia ja ulkoilu sujui aivan normaalisti. Samalla sain otettua muutaman kivan, joskin hieman tuulisen kuvan ulkoilureissulta.



Ensi keskiviikkona olisi sitten Apexilla viralliset sydän, polvi ja silmätutkimukset. Jännityksellä odotetaan minkälaiset tulokset saadaan...

Iines 1 v!

Iinekselle tuli sitten täyteen ensimmäinen vuosi 16.9. Synttäreitä vietettiin rauhallisissa merkeissä, mutta sitäkin suositumpien lahjojen kera. Iines sai natustella lemppariluutaan, joka menikin hetkessä. Lisäksi tilaukseen lähti ulkoiluhaalari näitä kurakelejä vastaan, talvimantteli sekä naksutin.

Teematreenit aiheena Tokon alkeet

Olimme tänään Iineksen kanssa tokon alkeiden teematreeneissä Heurekan parkkipaikan lähellä. Teematreenien järjestäjänä oli Pieni koirakoulu koiruus ja kyseisestä yrityksestä ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa!

Harjoittelimme alkeita eli perusasentoa, paikallaan oloa sekä seuraamista. Saatiin todella hyviä vinkkejä miten vaikeuttaa harjoituksia pikkuhiljaa. Paikallaan olo on ollut iinekselle jo suht mukavasti hallussa. Aloimme kuitenkin harjoittelemaan pienemmällä välimatkalla, mutta pidemmällä ajalla. Iines pysyi nätisti paikoillaan, joten aloin lisäämään häiriötä ja hyppimään muutaman x-hypyn. Tärkeää oli myös muistutus siitä, ettei lähde ahnehtimaan vaan etenee ja vaikeuttaa rauhallisesti, jolloin virheitä ei pääse syntymään ja koiraa palkitaan usein, jolloin motivaatio säilyy.

Treeneissä riitti häiriötä kun muutama mopoauto heitti läheisellä parkkiksella ympyrää musiikit soiden. Lisäksi tuuli ja sataa tihutti. Iines jaksoi keksittyä yllättävän hyvin. Välillä motivaatiota nostettiin palkkaamalla lelulla makupalan sijaan.

Ohjaaja oli todella asiantunteva sekä puhui riittävän kovalla äänellä mikä on varsinkin ulkotreeneissä plussaa. Varsinaisten treenien jälkeen kyselin ohjaajalta vinkkejä yksinolon harjoittelemiseen ja sainkin kunnon paketin harjoituksia joita nyt pikkuhiljaa aletaan toteuttaa. Niistä lisää toisella kerralla :)

Pentuagilityä

Kävimme Iineksen kanssa koirakoulu Silkkitassun viiden kerran agilityn pentukurssin. Kurssin jäljiltä jäi palava into jatkaa harrastusta Iineksen kanssa.

Ensimmäisellä tunnilla kävimme läpi esteet ja harjoittelimme putkea sekä estettä ja hieman pussia ja keppejä. Ensimmäisellä tunnilla teimme esteisiin vain pintaraapaisun, mutta lähdimme koiran kanssa ulos innosta puhisten ja seuraavaa tuntia odottaen.



Seuraavalla tunnilla sainkin sitten oppitunnin siitä mitä käy kun ohjaaja on treeneihin mennessään hyvin väsynyt. Tarkoitus oli esteen jälkeen ohjata koira putkeen. Este sujui hyvin, jonka jälkeen ohjasin koiran ohitse putken ja meinasin itse juosta suoraan päin kyseistä estettä. Lisäksi Iines ei ilmeisesti ollu vielä aivan ymmärtänyt esteen ideaa ja hyppäämisen sijaan juoksi koira tyytyväisenä esteen ohitse minun vierelläni.

Myöhemmillä tunneilla teimme irtoamisharjoituksia esteillä makupala-alustan kanssa. Ruoka on mitä ilmeisemmin se mikä saa meidän neidin liikkeelle, sillä sellaisilla kenguruloikilla veti Iines neljän esteen yli kaukana siintävälle makupalalle.

Viimeisellä tunnilla teimme jo melko vaativaa rataa, joka koostui esteistä, putkesta ja kepeistä. Oli hauska päästä hieman kokeilemaan millaista agility voisi olla. Samalla huomasi miten hankalaa on pitää kontakti koiraan, miettiä omia liikkeitään ja liikeratojaan sekä ohjata koiraa oikealle esteelle ja oikeasta suunnasta.



Tuntui että kurssi antoi kivan raapaisun lajiin, mutta aika paljon asioita jäi vielä epäselviksi. Olisin itse mielelläni jankannut muutamaa estettä ja kokeillut vaikka erilaisia ohjaustyylejä jos vaihtelua kaipasi. Muutamaan kertaan tuntui siltä, että rata oli hieman vaikeahko ja koira kyllästyi yrittämään kun se ei tiennyt mitä siltä haluttiin. Olisin myös toivonut tietoa motivoinnista ja ohjaamisesta ylipäätänsä.

Agility vaikutti erittäin mielenkiintoiselta ja vaativalta lajilta ja sen parissa pääsemme toivottavasti jatkamaan mahdollisimman pian!

Iineksen kanssa reissussa

Maanantaina lähdimme Iineksen kanssa ensimmäiselle yhteiselle pidemmälle reissulle. Reissuun mukaan pakattiin Iinekselle oma turvavyö, peitto autoon ja pysähtymisiä varten, pyyhe, ruokaa, leluja, maitohappobakteeritabletteja ja tärkeimpänä matkajuomapullo. Majoitukset olimme varanneet etukäteen, jotta oli varmaa että saamme yösijan myös koiran kanssa.
Iines on onneksi tottunut matkustamaan, joten varsinaista ongelmaa ei sen suhteen ollut. Maitohappobakteeritabletteja Iines sai matkan aikana yhden joka päivä. Näin pyrin ennalta ehkäisemään mahdollisia mahaongelmia, sillä matkustamisesta tulee koiralle stressiä. Ensimmäinen majapaikkamme oli Sjömansro, jossa meillä oli varattu "saunamökki" yhdeksi yöksi. Paikka oli erittäin ihana ja mukava olla koiran kanssa. Hiljaista ja hyviä lenkkeilymahdollisuuksia riitti ympärillä ja suoraan sängystä oli merinäköala. Toinen yö vietettiin sitten Turussa Cumulus hotellissa. Hotelli tarjosi mukavasti huoneita myös lemmikkien kanssa matkustaville eikä koiran kanssa ollut mitään ongelmia majoittua täälläkään. Iines tosin erehtyi kerran luulemaan vihreää kokolattiamattoa käytävällä ruohikoksi, mutta onneksi huomasin koiraneidin aikeet ajoissa niin ei jouduttu sitten lattioita siivoamaan pissasta...



Pyrimme valitsemaan reissun käyntikohteita niin, että pääsisimme kaikki käymään niissä. Kävimme vilkaisemassa Raaseporin linnanraunioita ja Iines kiipeilikin innoissaan tutkimassa paikkoja ja kurkisteli ulos jokaisesta kolosta. Ehkä Iines alkoi haaveilemaan rauniokoiran toimesta.
Matka sujui myös mukavasti, sillä kaikilla huoltoasemilla ja kahviloissa, joissa pysähdyimme saimme olla koiran kanssa terassilla. Joissain paikoissa tämä oli koiran koosta kiinni ja Iineksen sylikokoisuus ratkaisi, että saimme siinä istuskella. Iines jäi matkalla yksin niiksi hetkiksi kun kävimme syömässä ravintolassa. Ilmeisesti nämäkin yksinolohetket sujuivat hyvin vaikka paikka oli vieras. Tuttu peti ja luut viihdyttivät yksinolo ajan.



Kaikkiin nähtävyyksiin Iines ei päässyt mukaan jolloin joku seurueesta jäi Iineksen seuraksi kävelemään ulos. Iineksellä oli tosin hyvin kuuluva eriävä mielipiteensä aiheesta lauman hajoaminen. Vinkuminen ja haukkuminen säestivät eri suuntaa käveleviä henkilöitä. Onneksi Iines kuitenkin rauhoittui hetken päästä odottamaan koko lauman palaamista yhteen.
Turussa kävimme katsomassa Suomen Joutsenta ulkopuolelta ja siinä tulikin tehtyä mukava lenkki samalla koiran kanssa. Turussa oli myös erittäin suloinen koiratarvikkeiden erikoisliike Pinky ja Perky, jossa vietimme hetken aikaa hypistellen kaikkia söpöjä tavaroita.



Vinkkejä koiran kanssa matkustamiseen:
- suunnittele reitti ennalta, mihin voitte majoittua ja pysähtyä koiran kanssa
- muista ihmisistä on matkalla suuri hyöty jos tarvitsee esim. käydä vessassa tai mennä paikkaan mihin koiraa ei voi ottaa mukaan, näin ei tarvitse myöskään jättää koiraa kuumaan autoon kun joku on koiran kanssa ulkona
- varaa matkalla myös koiralle aikaa (lenkitykset yms)
- tee tarvittavat hankinnat matkaa varten (missä koira matkustaa, juomapullot yms.)
- ja tärkeimpänä positiivista matkustusmieltä mukaan roimasti

Metro 17.6.

Istuskelin perjantaina tyytyväisesti junassa ja nappasin käteeni Metro -lehden olettamatta saavani lukea hyvinkin kovasanaista kannanottoa koirien jalostamisesta. Kirjoitus sai mielessäni kuohumaan. Tietenkin kolumnikirjoituksen on tarkoitus olla kantaaottava ja ajatuksia herättävä. En tiedä kolumnia kirjoittavan henkilön taustoja sen tarkemmin, mutta tuntuu siltä ettei asian todellisesta laidasta ole kiinnostuttu ottamaan selvää.

Kolumnin aiheena oli ihmisten sairas ahneus, jonka takia koiraroduista on jalostettu sairaita. Kolumnin taustalla on toki aiheellinen huoli siitä miten joidenkin rotujen geenipoolit ovat hyvin suppeita ja tämä lisää perinnöllisten sairauksien määrää.

"Sairaita koiria markkinoille syytävät kasvattajat on saatava vastuuseen, pistettävä toimintakieltoon ja maksamaan tuntuvat sakot" (Anne Viljamaa, Metro 17.6.2011).
Itseään kunnioittava kasvattaja pyrkii mielestäni ensisijaisesti jalostamaan terveitä koiria, mutta varsinkin tämän rodun kanssa hyväksyy sen, että koira saattaa jossain vaiheessa sairastua. Lisäksi ero kasvattajan ja pentutehtailijan välillä on selvempi kuin yöllä ja päivällä. Kasvattajat ovat sairauksien ehkäisemisen avain henkilöt. Heillä tärkeitä ovat koirat, ei raha. Jokainen yksittäinen ihminen voi vaikuttaa valitsemalla pentunsa kasvattajaksi luotettavan ja asioihin perehtyneen ihmisen. Perinnölliset sairaudet eivät ole vain koirien ongelma. Vuonna 2003 ihmisen perinnöllisiä sairauksia tunnettiin yli 5000. Kenet vaadimme vastuuseen ja maksamaan sakkoja näistä taudeista?

"Tämä kieromielisten 'jalostajien' ylläpitämä suuntaus saa vahvistusta suurista koiranäyttelyistä..." (Anne Viljamaa, Metro 17.6.2011).
Näyttelyissä koiraa verrataan rodun rotutyyppiin ja siihen miten hyvin koira vastaa rotutyyppiä. Lisäksi arvosteluun vaikuttaa luonne ja yleisilme. Näyttelyt ovat parhaimmillaan sekä itselle että koiralle antoisia paikkoja. Koira pääsee puuhastelemaan omistajansa kanssa, tapaa paljon ihmisiä ja koiria ja pääsee harjoittamaan sosiaalisia taitojaan. Niin kauan kuin näyttelyissä käymisessä koiran hyvinvointi asetetaan voittamisen edelle en näe kyseisessä toiminnassa mitään negatiivista. Lisäksi haluan uskoa, että riippumatta siitä onko koiran häntä kiinnittynyt väärään paikkaan tai silmien ollessa väärän muotoiset on koira omistajalleen se täydellisin ja rakkain yksilö.

Kolumnissa myös patistellaan kennelliittoja tekemään asialle jotain konkreettista. Tällä hetkellä täytyy pentujen rekisteröintiä varten (cavalierin kohdalla) olla vanhemmilla viralliset ja voimassaolevat sydän-, silmä- ja polvitulostutkimukset. Lisäksi rotujärjestö suosittelee jalostuskoirille magneettikuvausta syringomyelin toteamiseksi.

Koirien terveydestä keskusteleminen ja asian esille ottaminen ei ole koskaan pahaksi kenellekään. Kuitenkin syyttelyn sijaan olisi annettava konkreettisia ehdotuksia ja toimintakeinoja joihin myös kasvattajat voisivat tarttua. Olen samaa mieltä siitä, että jos ihmisillä on mahdollisuus tietoisilla jalostusvalinnoilla estää sairauksia tulisi näin tehdä vaikka se saattaisikin muuttaa radikaalista jotain rodun ulkoista ominaisuutta.

Terveitä vuosia kaikille toivottaen!

Mistä näitä takkuja oikein tulee?

Tänään päätin taas ottaa harjat käteen ja käydä koiran läpi oikein kunnolla. Kampausnestettä vähän turkkiin ja eikun harjaamaan. Käytän Iinekselle John Paulin Pet sarjan Tea tree condition sprayta. Spray sisältää tosiaan teepuuöljyä jonka pitäisi toimia karkoitteena punkkeja ja muita inhottavia ötököitä vastaan.
Ihmettelen kyllä miten tyttönen saa kehitettyä itselleen noita takkuja. Tuntuu, että niitä ilmestyy melkein joka päivä vaikka pari kertaa viikossa tyttö harjataan kunnolla. Eipä siinä muuta kuin takkukampa käteen ja kainaloiden ja korvantaustojen kimppuun. Onneksi Iines on alkanut pitää harjaamisesta ja silmät saattavat jo lupsua kiinni ja koira nukahtaa harjauksen aikana.

Vieläkin näyttelyfiilistelyä

Pakko fiilistellä vielä vähän näyttelytunnelmissa, tällä kertaa kuvien kanssa. Pitemmittä teksteittä kuvasaldoa :)

Cavalier club show

Näyttelyt käyty ja koneen tällä puolen on kaksi järjettömän väsynyttä mutta tyytyväistä tyttöä. Iines sijoittui pentuluokassa kolmanneksi ja saatiin kaupanpäälle vielä kunniamaininta. Saatiin kantaa kotiin siis ruusuke, pokaali ja herkkuja. Arvostelussakin oli pelkästään positiivista palautetta. Varsinkin nättejä silmiä kehuttiin! Päästiin sijoituksen ansiosta Iineksen kanssa vielä kuvattavaksikin. Pitää silmäillä seuraavaa cavalierlehteä jos vaikka meidän kuva löytyy sieltä.

Nämä näyttelyt olivat sekä minulle että Iinekselle ensimmäiset. Tästä syystä ennen kehää tietenkin jännitti hieman (minua lähinnä, Iines oli vain innoissaan). Kävimme aamulla kehässä vielä hieman treenaamassa Sonjan avustuksella ja sain hyviä vinkkejä siitä mitä voisin vielä parantaa handlerina. Aika ennen meidän kehää meni nopeasti ja sitten olikin jo H-hetki käsillä. Mahanpohjassa lenteli perhosia, mutta kehässä pystyin keskittymään Iinekseen. Kehässä meni todella loistavasti, mitä Iines nyt muutamia pomppuaskelia otti kävellessä. Tärkeintä meille olikin saada homma menemään niinkuin oli harjoiteltu.

Kaikin puolin päivä oli mukava vaikka todella väsyttävä molemmille. Lisäksi oli mukava nähdä muita cavoja ja niiden omistajia. Näyttelyissä vallitsi muutenki mukava tunnelma. Pidin pentuluokan tuomaria asiansa osaavana ja hän käsitteli koiria todella nätisti.

Jännitystä päällä

Sunnuntaina olisi tiedossa Iineksen ensimmäiset näyttelyt. Suuntani siis Sunnuntaina Lohja ja Cavalier club show. Käytiin treenamassa läheisellä hiekkakentällä kävelyä ja seisomista. Hannan eiliset vinkit ja apu tulivat todella tarpeeseen, kiitos siitä! Paikallaan seisominen tuntuu olevan energiselle nuorelle neidille vielä melko hankalaa, joten jäädään jännityksellä odottamaan miten meillä menee sunnuntaina.

Omistaja on tässä jo miettinyt erilaisia vaihtoehtoja miten näyttelyissä voi mokata. Pahimmassa tapauksessa kompuroin jalkoihini tai koiraan ja olen sitten naamallani siellä keskellä kehää.

Onneksi tässä on vielä muutama päivä aikaa omistajanki treenata sitä kävelemistä.