Näyttelytreeniä

Vietimme Iineksen kanssa maanantai illan Koirakoulu Bisquitin näyttelytreeneissä. Vielä iltapäivällä lähtömme treeneihin näytti synkältä, sillä voin hieman huonosti, eikä kaatosadekaan innostanut lähtemään ulkotreeneihin. Kuitenkin kun ilmoittautuminen oli sitova ja poissaoloaan ei voinut korvata toisella kerralla päätin lähteä treeneihin ja lähteä aikaisemmin pois mikäli siltä olisi alkanut tuntua. Ilman ollessa mitä oli varutauduin koitokseen kumisaappailla ja sadetakilla. Kaikeksi onneksi sade kuitenkin loppui bussipysäkille päästyämme ja koko koulutuksen ajan paistoi aurinko eikä sateesta ollut tietoakaan! Ilmoitin meidät noviiseille tarkoitettuun tehotreeni-iltaan, sillä emme viime näyttelyidemme jälkeen ole oikeastaan treenanneet ja koen olevani vielä melko aloittejila koiran esittämisessä. 90 minuutin aikana kävimme läpi perusasioita siitä miten näyttelyissä toimitaan. Iines aloitti treenit komeasti syöksyilemällä joka ikiseen suuntaan ja syömällä ruohoa kauniisti vierellä kävelemisen sijaan. Onneksi ensimmäisen kierroksen jälkeen näytti tyttö tajuavan, että täällä olikin leikkimisen sijaan tarkoitus tehdä jotain ja loppu treenit sujuivat erittäin kauniilla käytöksellä. Koulutuskerrasta jäi positiivinen mieli ja muutamia hyviä vinkkejäkin kotiinviemisiksi. Eniten aloittelijoille suunnatusta kurssista saa varmasti irti, mikäli näyttelyt ovat uusi juttu ja haluaa käydä läpi mitä näyttelyissä tullaan tekemään. Suurimpana hyötynä meille koin sen, että saimme harjoitella muiden koirien kanssa sekä sen että vieras ihminen tutkii koiraa. Esiintymisemme kaipaakin vielä varmuutta omalta osaltani ja Iineksen olisi hyvä tottua ja oppia rentoutumaan pöydällä ollessaan. Tiedossa on siis reilusti itsenäistä treeniä ja kokemuksen hakemissta itse näyttelyistä!

Agilitya itsenäisesti

Minulla on ollut jo jonkin aikaa harkinnassa tilan vuokraaminen agility treenejä varten. Olenkin etsiskellyt sopivia vuokrattavia tiloja melko läheltä ja hyvien kulkuyhteyksien päästä. Näillä kriteereillä tilat näyttävät olevan melko kiven alla varsinkin ilta-aikaan. Päädyin lähtemään kokeilemaan Koira ja kissakoulu Heiluvan hännän vuokralla olevaa tilaa Pitäjänmäessä. Tarjolla oli hyväkuntoiset perusesteet sekä lämmitetty sisätila. Lattialle levitettiin kynnysmaton tyyppinen matto, jotta koiran tassut eivät lipsahtele lattialla. Tilaa oli ihan mukavasti, vaikka mitään korkeutta vaatia hommia tai kovin suurta rataa tilassa ei mahdukaan tekemään.
Itsenäisessä treenaamisessa hyvänä puolena on se, että keskittymistä ei häiritse mikään ja saa työskennellä rauhassa oman koiransa kanssa, sekä keskittyä niihin asioihin, joita haluaa treenata. Toisaalta omia ohjaamisvirheitä voi olla hankala havaita kun kukaan toinen ei ole antamassa palautetta.

Aloitimme treenaamisen lämmittelyn jälkeen harjoittelemalla valssaamista ja haltuunottoa. Valssaamista harjoittelin neljällä esteellä, jotka olivat neliömuodostelmassa. Seisoin itse neliön keskellä ja ohjasin Iineksen esteille ristiin niin, että Iines juoksee kahdeksikkoa. Haltuunottoa treenasimme kahden esteen ja keppien sarjalla (este – kepit – este – kepit – este). Putki on aina ollut Iineksellä vahva este joten näissä treeneissä käänsin putken niin, ettei se ollut suora jatkumo muusta radasta. Tätä harjoitusta varten olimme kotona treenanneet asioiden kiertämistä käskyllä. Esteen jälkeen annoin Iinekselle kierrä käskyn ja heti tämän perään läpi (putki) käskyn. Iines löysikin putken itsenäisesti eikä kieltäytymisiä tullut eikä epävarmuutta esiintynyt vaikka en harjoituksessa suoraan osoittanutkaan putken suulle.
Viimeisenä harjoituksena harjoittelimme kiertämistä esteillä. Tässä harjoituksessa oli mukana vain kaksi estettä ensimmäisen esteen hypättyään käskin Iinestä kiertämään suoraan linjassa olevan toisen esteen ja tekemään näin siis 180 asteen käännöksen. Tämä harjoitus osoittautui treenien vaikeimmaksi sillä neiti olisi halunnut mieluummin hypätä esteet peräkkäin eikä kiertää ja hypätä takaisin päin. Onnistuneita suorituksia saatiin kuitenkin kun selkeytin omaa ohjaustani ja ohjasin Iineksen käden avulla kiertämään esteen ja vasta sitten hyppäämään.

Agilitya Hakkilassa

Olemme nyt Iineksen kanssa käyneet neljänä viikonloppuna Tuulikki Siltasalmen vetämällä agilitykurssilla Hakkilan agilityhallissa. Aloitimme ensin parin kerran verran alkeisryhmässä, mutta siirryimme sitten ohjaajan kehotuksesta alkeisjatkoryhmään. Lähdimme ensisijaisesti hakemaan treenaamisesta hauskaa yhteistä tekemistä ja ainakin hauskaa treenaaminen on kurssilla ollut. Samalla on myös kunto karttunut ainakin omistajalla ja toivottavasti on Iineksellekin tullut välillä vähän erilaista rasitusta verrattuna peruslenkkeilyyn ja vapana oloon.

Viimeksi olemme päässeet kunnolla treenaamaan pentuagilitykurssilla, josta on jo jonkin aikaa. Edistystä on tälläkin aikaa tapahtunut. Huomaa, että Iines on kasvanut ja keskittymiskyky on parantunut. Toisaalta myös vauhti on lisääntynyt eikä energiaa neidiltä ainakaan puutu. Meille uusina esteinä on tällä kurssilla tullut puomi, rengas, muuri ja A. Iines on hirveän innokas oppimaan uutta, joten parin kerran jälkeen uudetkin esteet ovat lähteneet sujumaan. Innokkuudessa on myös kääntöpuolensa, sillä neidillä on tapana mennä tekemään uutta lemppariaan eli A- estettä heti kun silmä välttää. Minua tämä lähinnä hirvittää, sillä pelkään että koira hyppää alas esteeltä liian aikaisin jollen ehdi vierelle tarpeeksi nopeasti. Olemmekin pyrkineet harjoittelemaan rauhoittumista ja odottamista.

Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota omaan mielentilaani treeneissä. Pyrin aloittamaan treenit hengittelemällä muutamaan kertaan syvään ja ravistelemalla jäseniä, jotta saisin itseeni rentoutta ja rauhallisuutta. Iinestä ei myöskään tarvitse innostaa tekemään esteitä, joten olen alkanut käyttää rauhallisempaa ja matalampaa ääntä hidastaakseni koiran vauhtia. Varsinkin kepeillä ohituksien välttämiseksi yritän toimia mahdollisimman hitaasti ja ”jäähdyttelevästi”.

Kurssilla olemme tehneet jo melko pitkiäkin ratoja, jotka ovat sujuneet yllättävän mukavasti. Iines on selvästi nauttinut saadessaan mennä vauhdilla ja touhuta jotain mielekästä yhdessä. Muutamia kertoja kurssia on vielä jäljellä joten otetaan niistä vielä kaikki irti.

Agilitykentillä pääsyä odotellessa

Tämän vuoden alussa oli tarkoitus mennä tsekkaamaan Hakkilan agilityhalli alkeiskurssin merkeissä, mutta neidillä alkoivatkin juoksut, joten kolme ensimmäistä kertaa jäävät meidän osaltamme väliin. Lähdemme mukaan sitten puolivälissä kurssia ja korvaamme puuttuvat kerrat myöhemmin.



Tyhjän panttina ei silti olla Iineksen kanssa odoteltu vaan yritetään paikata menetettyjä kertoja treenaamalla hieman kotona. Suht pienessä kerrostaloasunnossa sisällä treenaaminen vaatii hieman luovuutta, mutta mukavasti olemme saaneet tehtyä pieniä harjoitteita. Vedellä täytetyt vesipullot toimittavat keppien virkaa kun olemme harjoitelleet pujottelemista niiden välistä. Pullot tosin kaatuvat melko helposti osumasta, joten ihan parhaat välineet harjoitteluun ne eivät ole, mutta mukiinmenevät. Esteitä on koottu mopin varresta ja muutamasta kirjasta ja tämä viritelmä onkin ajanut asiansa.



Tämän lisäksi olemme vahvistaneet perushommia kuten istumista, maahanmenoa, katsekontaktia ja paikallaan oloa. Iineksen täytyy istua ja ottaa katsekontaksi ennen ruokakupin saamista, ennen ovesta ulos pääsemistä ja satunnaisesti muutamissa muissa tilanteissa, jotta pääsemme treenaamaan häiriön alla.



Katsotaan miten meidän käy kun kurssille mukaan pelmahdamme. Olemme toki jo tutustuneet joihinkin esteisiin pentuagilityssa, mutta esimerksi puomi on meillä vielä täysin vieras este.

Ensimmäinen oma koira

Satuin eräs päivä selailemaan omalta koneeltani Iineksen pentukuvia ja muistelemaan meidän yhteisiä alkuaikojamme. Olen halunnut koiran niin kauan kun vain muistan. Olen viettänyt pienen elämäni lukien koirakirjoja ja touhuten muiden omistamien koirien kanssa. Aloinkin muutama vuosi sitten miettimään elämäntilannettani ja mahdollisuutta vihdoin ottaa oma koira. Jahkasin erilaisten mietteiden kanssa edes takaisin. Mietin ajankäyttöäni, rahanmenoa ja yritin keksiä kaikki negatiiviset asiat joita voisin koiran kanssa kohdata ja pystyisinkö selviämään niistä kunnialla. Kuukausien jälkeen kuitenkin päädyin siihen ettei kaikkeen voi valmistautua ja en keksi mitään niin huonoa puolta etten koiraa haluaisi. Listasin kriteerit joita koiralta toivon ja päädyin cavalieriin.



Kaiken ajatustyön jälkeen alkoi pentuilmoitusten ja kasvattajien sivujen selailu. Pennunhankinta ei osoittautunut kovin helpoksi hommaksi mikä on myös hyvä asia. Selasin sukutauluja, terveystuloksia ja eri kasvattajien sivuilta löytyvää materiaalia. Lopulta päädyin ottamaan yhteyttä Sonjaan, sillä olin saanut sivujen perusteella luotettavan kuvan ja halusin kysellä alustavasti tulevasta pentueesta. Olin heti ensimmäisen puhelun jälkeen tyytyväinen valintaani soittaa juuri kyseiselle ihmiselle. Olen aina saanut luotettavaa apua ja vastauksia kysymyksiin kun olen niitä tarvinnut.



Tämän jälkeen alkoikin kova jännitys, sillä piti odottaa että pennut syntyisivät ja niitä pääsisi katsomaan ja silloin syntyisi päätös siitä saanko pennun. Yllättävän nopeasti kuitenkin meni aika ja pentuja pääsi katsomaan. Päädyin pentuvalinnassani Iinekseen ja Iines selkeästi myös minuun, sillä niin kova oli pienen palleron syliinkiipeämisyritys. Olin pyörtyä jännityksestä ennen kuin varmistui, että pentu tosiaan olisi minun jos niin haluaisin.



Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi odottamista helpotti pentutavaroiden ostelu. Kotona odotti jo oma peti, pentuhihna, mantteli ja leluja pienen palleron varttumista luovusikäiseksi. Lopulta myös koitti se päivä, jolloin sain hakea Iineksen kotiin. Paperit allekirjoitettiin, tavarat pakattiin autoon ja koiranpentu syliin. Alkumatkan Iines oli hädissään, mutta Tampereen tienoilla pentu jo nukahti tyytyväisenä syliini.



Ensimmäisenä iltana kotona olo oli epätodellinen – minulla on nyt ikioma koiranpentu. Osasin lähinnä istua lattialla Iineksen seurana enkä malttanut irrottaa katsettani pennusta kuin vessassa käynnin ajaksi. Aloimme heti ensimmäisestä illasta lähtien noudattaa muutamia kodin sääntöjä kuten sitä, että jokaisella on oma peti jossa yöt nukutaan. Noudatin pennun kanssa myös suurinta osaa Tuire Kaimion Pennun kasvatus kirjan ohjeista ja Iineksen kotiuduttua treenasimme muun muassa hihnassa kävelyä päivittäin.



Ensimmäiseen vuoteen kuului myös hetkiä, jolloin tuntui etten tiedä koiran kasvattamisesta yhtään mitään. Enemmän vuoteen mahtui kuitenkin hyviä hetkiä yhdessä ja hauskaa tekemistä yhdessä. Mieleen on jäänyt muutamia hysteerisiä kohtauksia, koska tarkkailin Iinestä aluksi hyvin tarkasti. Eräänä päivänä kesken aamupuuhien katsoin Iineksen silmää ja se näytti jotenkin oudolta. Silmän pinnalla oli jotakin mitä siellä ei kuuluisi olla. Mietin kuumeisesti mitä teen asialle sillä kyseinen asia oli keskellä silmää enkä voinut lähteä sitä millään tökkimään. Olin varma, että pieni koiranpentuni on sokeutumisen partaalla ja itku kurkussa lähdin etsimään taskulamppua, jotta saisin katsottua tilannetta paremmassa valossa ennen eläinlääkärille lähtöä. Takaisin tultuani silmä näytti kuitenkin täysin normaalilta ja silmän alla oli hieman rähmää. Kyseinen ”roska” olikin ollut rähmää ja tullut itsestään pois Iineksen räpäyttäessä silmää.

Nyt pikku pennustani on tullut jo iso tyttö. Pentuajat olivat ihanaa ja ikimuistoista aikaa, mutta niin on myös aika jota nyt yhdessä elämme.

Hyvää joulua toivottaen!

Naksuttelua

Talvimantteleiden seassa ostin treenausta tehostamaan myös naksuttimen. Koin naksuttimen hankkimisen tarpeelliseksi, sillä pelkillä makupaloilla tuli palkittua helposti väärään aikaan. Esimerkiksi istumisen kanssa nami ehti perille usein vasta kun koiran takapuoli jo vähä nousi maasta, jolloin istumisen sijaan koira oikeastaan oppikin ”istu” -käskyllä nousemaan istumasta ylös eikä istumaan. Naksuttimen avulla makupalalla ei ole niin kiire sillä käytös on merkattu jo naksuttimella ja makupala voi tulla silloin hieman myöhässä.

Aloitimme naksuttimen käytön Iineksen kanssa ehdollistumisharjoituksilla. Ensiksi Iines oli hieman varuillaan äänen suhteen, mutta sujautin naksuttimen taskuun ja naksutin siellä jolloin ääni ei ollut niin kova. Päivän harjoittelun jälkeen ei naksuttimen ääni enää ollut Iineksestä mitenkään ihmeellinen vaikken sitä enää taskussa pitänytkään. Naksuttimeen ehdollistamisen aloitin ottamalla paljon nameja valmiiksi ja annoin koiralle namin naksauttaen samalla. Ensimmäisen päivän toistelin näitä lyhyitä sarjoja pidentäen pikkuhiljaa väliä naksautuksen ja namin välissä, kuitenkin niin ettei väli kasva liian pitkäksi. Toistoja tein yhdessä sarjassa noin 15. Ensimmäisen viikon ajan naksutin kulki mukana kotona ja lenkeillä ja ehdollistamista harjoiteltiin eri ympäristöissä.

Ulkoilua, ulkoilua!

Tässä muutamien päivien aikana ollaan tehoulkoiltu Iineksen kanssa. Tämä lähinnä siksi, että viikonloppu tuli vietettyä maaseudun rauhassa. Käväistiin moikkaamassa lauantaina myös muutamaa hevosta turvallisen välimatkan päästä kun vierailimme ystäväni luona. Hevoset olivat Iineksen mielestä mielenkiintoisia otuksia ja varovaisesti hiipimällä mentiin katsomaan heppoja lähempää. Siinä vaiheessa kun hevonen lähti kävelemään kohti aitauksen reunaa ja meitä päätti meidän koiraneiti viisaammaksi kipitää äkkiä mahdollisimman kauaksi tuosta oudosta olennosta.

Tarkoitus oli käydä myös kunnon metsälenkillä koirien kanssa, mutta Iines hieman vierasti melko isokokoista ja innokasta Sipeä, joten lenkki jäikin sitten suunniteltua lyhyemmäksi. Suurin osa lenkistä sujui mukavasti kun molemmat koirat olivat keskittyneitä omiin puuhiinsa, mutta heti kun Sipe lähestyi jähmettyi Iines paikoilleen ja katseli erittäin epäileväisesti toisen liikkeitä. Petu vanhuksen kanssa Iines tuli kuitenkin erittäin hyvin toimeen. Ilmeisesti vanhemman koiran rauhallisuus oli mukavaa ja iso koko ei silloin sitten pelottanut. Tyytyväisenä yllätin molemmat maistelemasta hevosen lantaa.

Lyhyeksi jäänyt lenkki korvattiin sitten seuraavana päivänä vapaana juoksentulla ja metsässä kävelyllä. Mikään ei ole mukavampaa kuin katsella kun koira saa juosta sydämensä kyllyydestä ja niin Iines yleensä tekeekin vapaana ollessaan. Tyttö tulee melko hyvin käskystä luokse, mutta olen silti aika varovainen vapaaksi päästämisen kanssa. Pikku hiekkateilläkin saattaa nimittäin välillä tulla vastaan autoja, hevosia tai ihmisiä vaikka maalla ollaankin.

Sunnuntain vietimme Lahdessa ja kävimme tutustumassa hyppyrimäkiin ja niiden takaisiin lenkkeilymaastoihin. Muita kävelijöitä ei ollut paljon, joten teimme muutamia luokse tulo harjoituksia. Tarkoituksena oli vahvistaa luoksetuloa joten toisen pitäessä Iinestä paikoillaan juoksin jonkun matkan päähän ja huusin koiran luokse "tänne" käskyllä, jolloin toinen päästää koiran menemään. Sitten tietenkin koira palkitaan namilla. Erityisesti tämä harjoitus tuntuu tehostavan vauhtia millä koira tulee luokse. Ainakin Iines ampaisee tällöin perään kuin tykinsuusta ammuttuna ja välillä jarrutus ei oikein pelaa ja koira juoksee ohi korvat lepattaen ja kääntyy pikaisesti takaisin luokse.